Salasana unohtunut?

Vapaakirkon lähetystyöntekijät Linnea ja Pauli Lindelöf siirtyvät Fida Internationalin työyhteyteen.

SVK Missio, Fida International ja Lindelöfit allekirjoittivat yhteistyösopimuksen tiistaina 8. kesäkuuta.

Fida on helluntaiseurakuntien vuonna 1927 perustama kristillinen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö.

Yhteistyö jatkuu ja laajenee

Yhteistyötä SVK Mission ja Fidan välillä on ollut aiemminkin, sillä vuodesta 2019 alkaen Vapaakirkon lähetystyöntekijä on työskennellyt puolet työajastaan Fidan terveysprojektissa Tansaniassa.

Nyt yhteinen työ laajenee Aasiaan ja seurakuntatyöhön. 

– Siellä on osaava ja kokenut kenttäjärjestö, jonka kautta tulee työntekijähuolto sekä eteenpäin suuntautuvan paikallisen kirkkokunnan työyhteys, kommentoi Vapaakirkon lähetysjohtaja Nanna Rautiainen.

Hän kiittää sopimusta hedelmälliseksi kaikille osapuolille.

– Koska Fida on suomalainen järjestö, meidän on luontevaa tehdä yhteistyötä myös työntekijähuoltoa ja neuvotteluita ajatellen. Minulla on hyvinkin innostunut olo. Uskon, että työntekijämme ovat hyvissä käsissä ja saavat tarvitsemaansa kannustusta ja tukea kutsumuksensa toteuttamisessa, Rautiainen sanoo.

Käytännön työ pysyy ennallaan

Lindelöfit työskentelivät Thaimaassa ensimmäisen työkautensa lähetysjärjestö WEC Internationalin alaisuudessa ja palaavat toiselle työkaudelleen kenttäjärjestönään Fida. Kohdemaa ja työ pysyvät samana, joskin he jatkavat työtään eri puolella maata. Myös kannatus tulee entiseen tapaan vapaaseurakunnilta ja lähettäjiltä.

Lähetit tulevat osaksi Fidan Thaimaan maatiimiä, joka koostuu 12 henkilöstä, kertoo Fidan Aasian aluejohtaja Ruut Mononen.

– Meidän mielestämme tämä on tosi hieno mahdollisuus ja avaus. Toivottavasti tulevaisuudessa näitä tulee lisää, Mononen kommentoi Fidan ja SVK Mission yhteistyötä.

– Uskon, että [Lindelöfit] sopivat hyvin Fidan tiimiin Thaimaassa.

Mahdollisuudet yhteistyön jatkumiselle ovat auki jatkossakin, Nanna Rautiainen uskoo.

– Heillä on vankka kokemus ja osaaminen monessa maassa, erityisesti kehitysyhteistyön saralla. Fida tuntuu hyvältä ja luonnolliselta yhteistyökumppanilta.

Pia Korhonen

Artikkelikuva: Pauli Lindelöf (vas.), Linnea Lindelöf, Ruut Mononen ja Nanna Rautiainen. Kuva: Pia Korhonen