Jos Sakkeus avasikin Jeesukselle kotinsa oven, hän itse muutti Jeesuksen taloon. Siellä vallitsee isännän tapa ajatella, toimia ja arvostaa. Kuva: Pixabay
Bartimaios kohtasi Jeesuksessa jotakin valloittavaa, Sakkeus valloittajansa. Molemmat näkökulmat ovat osa valloittavaa evankeliumia.
Matkalla Jerikoon Jeesus parantaa Bartimaioksen, sokean kerjäläisen. Väkijoukko ylistää Jumalaa. Se on kohdannut vastaansanomattoman valloittavan evankeliumin: ”Herran Henki on ylläni: Hän asetti minut kuninkaaksi, lähetti minut julistamaan ilosanomaa köyhille, lupaamaan vangeille armahduksen ja sokeille näkökyvyn. Hän lähetti minut päästämään alistetut vapauteen ja julistamaan Herran juhlavuotta.”
Jeesus luki nämä sanat kotikaupunkinsa synagogassa hänelle ojennetusta kirjakääröstä. Sen jälkeen kaikki on ollut sanojen mittaista – Bartimaiokseen ulottuen. Mutta matka on yhä kesken. Se jatkuu Jerikoon suorana. Sakkeus odottaa kaupungissa kierona. Välistä vetäjä ei ole köyhä eikä kipeä, mutta riemuvuodet ovat ruostuneet. Kukaan ei karkeloi, ei edes aterioi hänen kanssaan.
”Minun pitää majoittua tänään sinun taloosi”, sanoo Jeesus.
Sakkeus aikoi vain katsella valloittavaa Jeesusta puun lehtien takaa, mutta Jeesus näki lehtien ja Sakkeuksen läpi – ja halusi jakaa pöydän. Kaupungin asukkaista hän valisti kieron, koulun oppilaista kiusaajan. Kovin odottamaton Messias. Kummallisen kiintynyt likaisiin, köyhiin, sairaisiin, näemmä syntisiinkin, listaa Hanna Nousiainen (Vapaakirkon kesäjuhlien Valloittava tehtävä -tilaisuus).
Väkijoukon kiitos vaihtuu kiivauteen, kuten aikanaan Nasaretin synagogassakin. Jeesus ei näe, että vähemmän on enemmän. Muutama valloittava voimateko, kiitos, mutta älä muuta meitä.
Jeesuksen taloon
Jeesus ei muuta – hän mullistaa. Hän mullisti Bartimaioksen elämän sen pahinta umpisolmua löystyttämällä. Kieron Sakkeuksenkin elämä suoristuu silmissä. Pian Jeesus valloittaa hetkeksi miehen kodin, mutta pysyvämmin tämän koko elämän: ”Herra, minä annan puolet omaisuudestani köyhille. Jos olen kiristänyt joltakulta ylimääräistä, maksan sen takaisin nelinkertaisesti.”
”Ole niin kuin Jeesus”, kehottaa Tommi Koivunen Bartimaioksen ja Sakkeuksen kohtalot kuvailtuaan.
Mutta jos en ensin ole Bartimaios ja Sakkeus, voinko olla kuin Jeesus? Jos en kohtaa sekä valloittavaa että vallan ottavaa evankeliumia, onko minusta elämään toivo todeksi arkeni areenoilla?
Bartimaioksen kenkiin astun kepeästi. Jeesus kumartui höllentämään niiden kiristävät solmut. Valloittavaa, minua palvellaan, minä saan ja hyödyn! Jeesuksen työ liittää minut itseäni suurempaan suunnitelmaan ja seurakuntayhteisöön. Se suo suuntaa, merkitystä, tarkoitusta, turvaa, tasapainoa, rauhaa, rakkautta ja muita resursseja, jotka hölläävät elämän yleistä kiristystä. Kelpaa!
Entä Sakkeuksen saappaat? Olen jo ihan hyvä. Ehkä parannuksen sijaan pientä parantelua? Ei menisi lakihengen puolelle.
Onkohan evankeliumimme liian pieni? pohti Markus Nikkanen kesäjuhlien RaamattuLIVE-rinnakkaistilaisuudessa. Evankeliumin ensisijainen tarkoitus kun ei ole minun määränpääni muuttaminen ja matkani mukavoittaminen vaan leviävä ja laajeneva Jumalan valtakunta. Ei vain hyppyä helvetin junasta taivaan vaunuihin vaan pimeydestä valoon, Kristukseen. Jos Sakkeus avasikin Jeesukselle kotinsa oven, hän itse muutti Jeesuksen taloon. Siellä vallitsee isännän tapa ajatella, toimia ja arvostaa. Alapa opetella!
Ei suju
Jeesuksen talossa toivoa rakennetaan toisiin puihin kuin sen ympärillä. Ei talouteen, hyvinvointiin, sisuun tai ihmissuhteisiin Hanna Nousiaisen listaa lainatakseni. Helppoa se ei ole. Usein epäilyttää ja arveluttaa. ”Ehkä Jumala ei ole täyttänyt kaikkia odotuksiani, puhunut Raamatussa kuten minä halusin, ilmestynyt väkevästi, kun olen rukoillut tai antanut työpaikkaa, jonka niin kovasti halusin”, Nousiainen sanoo.
On tyytyminen siihen, että Jumala näki hyväksi tuoda tulevaisuuden ja toivon kuten teki ja tekee. ”Tämä Jeesus, tämä evankeliumi, tämä todellisuus, tämä on Jumalan suunnitelma riippumatta siitä, mitä itse odotan, minkä näkisin parhaaksi tai mitä ympärilläni tapahtuu”, muistuttaa Nousiainen.
Jeesuksen Talon asukas luovuttaa elämäänsä askel ja harha-askel kerrallaan, kasvaa tosi todistajaksi, martyrokseksi, joka kuolee itselleen Jeesuksen tähden ja palvelee siksi lähimmäistään. Hän rakastaa Jumalaa jakamalla evankeliumia ja elämäänsä toisille, kuvailee Hannu Vuorinen (Valloittava rukous).
Mutta, ”ei se sulta suju, ei se multa suju”, hän jatkaa.
Ei suju. Lakihenki tekee toisteiseksi epäonnistujaksi. Tarvitsemme toki sekä lakia että Henkeä – erikseen. Kristuksessa oleva ei ohita kuninkaansa valtakunnan lainalaisuuksia, jos muistaa, kuka on. Olen se, joka on sidottu Jeesuksen kuolemaan ja elämään pitävällä solmulla. ”Se tapahtui minullekin”, painottaa Markus Nikkanen (Valloittava yhteys). Minäkin kuolin ja nyt elän uutta elämää. Uusi on toista kuin vanha.
Sen lisäksi, että muistamme itsemme Jeesuksen työn läpi, tarvitsemme voimaa. Hannu Vuorinen kuvaa, miten Jeesus käski vuosia rinnallaan kulkeneiden, ristin ja tyhjän haudan todeksi todistaneiden odottaa ennen liikkeelle lähtemistä. Heillä oli tieto ja tuhat ihmeellistä tarinaa, mutta voiman vuoro tuli helluntaina.
Evankeliumi yllättää
Jos olisinkin Henkeä täynnä ja lisäksi sekä valloittavan Jeesuksen kohdannut Bartimaios että Jeesuksen valtaan suostunut Sakkeus, olisinko edelleenkään niin kuin Jeesus? Hänelle sydämet ja ovet avautuivat, mutta evankeliumi ei vaikuta valloittavalta strategialta yhteiskunnassa, jossa kurja saa useimmiten viranomaisavun. Valloittaako evankeliumi ajassa, jossa koetaan ihmisoikeusloukkauksena ajatus, että elämäni suunnan ja sinne kulkemisen tavan määrittää joku muu kuin minä.
”Evankeliumi voi yllättää”, muistuttaa Manuel Rautalahti (Valloittava evankeliumi). Aamusta ei kenenkään kohdalla voi päätellä, mitä illalla on odotettavissa.
Juha Hynninen (Valloittava herätys) huomauttaa, ettei Apostolien tekojen maisemissakaan odotettu pyhäkoulun käyneinä, että joku tulee ja poimii pelastettujen joukkoon. Kuinka kuitenkin kävi. Ja Jumala on yhä sama, Jeesuksen työ sama, evankeliumi sama. Jumalan johdatukseen oikeiden aikojen, paikkojen ja ihmissuhteiden osalta voi luottaa. Se ei ole Hynnisen mukaan monimutkaista: ”Kun Herran käsi on kanssasi, kun haluat kuunnella Pyhää Henkeä, ei tarvitse kuin elää. Elä vaan, ota happea ja nauti painovoimasta. Ole altis Pyhän Hengen kehotuksille ja sanalle.”
Jumala raivaa kauttamme valtakuntaansa arjen keskelle. Jo asenteet tai tapaa elää ja olla puhuttelevat. Sanoitetun evankeliuminkin vuoro tulee.
Valloittava perhe
Kahtenakaan – Bartimaioksena ja Sakkeuksena – en olisi kuin Jeesus, sillä se on Kristuksen ruumiin etuoikeus ja tehtävä.
Jeesuksen talossa asuu perhe, ”lupausten lössi”, Hanna Nousiaista lainatakseni. Talo on sukutilana osa jatkumoa, joka ulottuu Raamatun ja historian alusta molempien loppuun ja yli. Jumala on yhteisö, hänen suunnitelmansa on yhteisö – valloittava yhteisö. Kukaan ei kasva martyrokseksi ilman tukea, voimaa ja rakkautta, jonka yhteisö jäsenilleen Jumalalta ammentaa.
Ajassamme perhettä ei joko ole tai sen saa vain siihen syntymällä tai sen synnyttämällä. Perheiden rajat ovat terävät. On valloittavan radikaalia, että koemme seurakunnissa perheeksemme ihmiset, joiden kanssa emme jaa geenejä, sosiaaliluokkaa, ammattitaustaa, esteettisiä arvostuksia tai etnistä alkuperää. Aiheesta puhui kauniisti Henna Saarinen (Valloittava ylistyskonsertti), mutta laajemmin seurakunta jäi kesäjuhlien opetuspuheissa sivujuonteeksi. Sääli, sillä seurakuntaperheen kyky kommunikoida valloittavaa evankeliumia yltiöyksilökeskeisessä ajassamme lienee suurempi kuin olemme tulleet tutkineeksi.
Jos Jumala ei parantaisikaan Bartimaiosta, voisimme auttaa häntä monin tavoin. Bartimaioksella taas olisi epäilemättä kuuntelemisen arvoisia ajatuksia rahan keräämisestä tai saavutettavuuskysymyksistä muun rikkaan elämänviisauden lisäksi. Jos Sakkeus ei olisikaan henkilökohtainen suosikki-ihmisemme, päästäisimme hänet silti pöytämme ääreen. Muistuttaisimmehan sinnikkäästi toisillemme: juuri niin Jeesus tekisi.
Teksti: Maija Latvala
