Salasana unohtunut?

Kaarina Hoffrén on tehnyt pitkään työtä Karttulan vapaaseurakunnassa. Vaikka polku ei ole ollut suora, jokin Jumalassa veti häntä jo lapsena puoleensa.

Tyttökerhosta se lähti, Kaarina Hoffrénin ensimmäinen kipinä hengelliseen työhön. 

– Kymmenenvuotiaana kävin kerho-ohjaajan kurssin, ja sitten kaverini kanssa pidettiin parisen vuotta seurakunnan tyttökerhoa ekaluokkalaisille. Kurssilta saatu diplomi on yhä tallessa, hän toteaa. 

Vastuut ovat sittemmin kasvaneet, mutta juuri 60 vuotta täyttäneenä into on yhä tallella.

Jumala kutsui toistuvasti

Karttulan vapaaseurakuntaa yli 12 vuotta johtanut Kaarina Hoffrén kokee, että Jumala on kutsunut häntä lähelleen lapsuudesta saakka. Synnyinkaupungissaan Kuopiossa hän hakeutui omin päin kymmenen ikävuoden korvilla vapaakristilliseen telttakokoukseen. Kun kysyttiin, ketkä halusivat antaa elämänsä Jeesukselle, hän polvistui yksinkertaisista puupukeista kasatun alttarin ääreen.

– Tunnistan, että ihan lapsuudesta Jumala on kutsunut yhteyteensä, monien vakavien sairauksien ja raskaiden elämänvaiheidenkin kautta, hän sanoo.

Perheessä pienen tytön uskoa ei ymmärretty eikä tuettu. Uskonasiat kuitenkin muistuttelivat itsestään muilla tavoin. Hoffrénin hyvän ystävän sisko esimerkiksi houkutteli tytöt Kansanlähetyksen rippikouluun.

– Me ajattelimme vain sitä, että pääsisimme lähtemään kauaksi kotoa, hän toteaa.

Uskonasiat kuitenkin kolahtivat niin, että hän tuli uskoon ja kertoi Jeesuksesta innokkaasti kesätöissä mansikkatilallakin.

Sitten uskonasiat kuitenkin jäivät pitkäksi aikaa taka-alalle, kunnes 21-vuotiaana kahden lapsen yksinhuoltajana Kaarina Hoffrén alkoi kaivata taas lähelle Jumalaa. Hän rukoili vakavissaan, että voisi löytää taas Jeesuksen. Vastaus ei ollut ihan sitä, mitä hän odotti: oven taakse ilmestyi kaksi Jehovan todistajaa, jotka alkoivat käydä useamminkin kylässä.

– Se alkoi kuitenkin ahdistaa. Muutin toiselle asuinalueellekin, mutta he selvittivät uuden osoitteeni.

Lopulta vierailut lakkasivat, ja kului vuosia tavallista, kiireistä arkea. Oli perhe ja työt, uusi avioliitto, talon rakentamista ja yhteys seurakuntaankin muun muassa luterilaisen lähimmäispalvelukoulutuksen ja pyhäkoulutyön myötä.

– Mutta sitten tuli 1980-luvun loppu, jolloin ihan selvästi koin, että Jumala kutsuu minua — rippikoulusta lähtien kolmannen ja viimeisen kerran, Hoffrén kertoo.

Ja se kerta tuntui ehdottomalta: päätös olisi tehtävä nyt tai ei koskaan.

– Siitä lähtien olen sitten ollut Jeesuksen seuraaja.

Seurakunnan kuuluu vaikuttaa

Kaarina Hoffrénin ei ollut tarkoitus ryhtyä pastoriksi, saati seurakunnanjohtajaksi.

Hän päätyi ensin Vapaakirkkoon hyvien seurakuntakokemuksien ja pitkällisten teologisten keskustelujen päätteeksi. Erityisesti aika Kiponniemessä 1990-luvulla oli tärkeää.

– Kalevi Rautjoki pyysi minua moniin tapahtumiin mukaan, ja koin sen vahvasti omaksi paikakseni, hän kertoo.

Kun palkkatyöt kansainvälisessä yrityksessä päättyivät Suomen tytäryhtiön konkurssiin, oli aika uuden suunnan hakemiselle. 

– Koin, että tuli jättää taakse pitkä tieteen ja tutkimuksen parissa ollut työura. Tiedän, että Jumalan tarkoitus oli, että jäisin pariksi vuodeksi miettimään ja kyselemään tulevaisuuttani häneltä. En toki ollut toimeton, opiskelin ja tein monenlaista Jumalan valtakunnan työtä.

Kaksi vuotta myöhemmin kotiseurakunnan, Karttulan vapaaseurakunnan vanhimmisto kysyi Hoffrénia työntekijäksi edellisen jäädessä eläkkeelle. Vuodesta 2004 lähtien hän on ollut vapaaseurakunnan työntekijänä, pastorin valtakirjan vuonna 2007 saatuaan myös seurakunnanjohtajana. 

Hän on halunnut rakentaa seurakuntaa kolmella tasolla. Ensinnäkin niin kirkkorakennuksen kuin sen sisältä huokuvan ilmapiirinkin tulisi olla kunnossa ja toivottaa ihmiset tervetulleiksi. 

Toisekseen raamatunopetuksen on oltava systemaattista ja ihmisten on saatava kasvaa opetuslapsina. 

Kolmanneksi Hoffrén mainitsee suhteet yhteiskuntaan: seurakunnan, vaikka pienenkin, on verkostoiduttava ja vaikutettava ympäristössään. Tämä on näkynyt esimerkiksi Eväät elämään -työssä, jossa tarjotaan ihmisille ruokaa, raamatunopetusta ja koulutusta tai tietoiskuja esimerkiksi kunnan sosiaalitoimelta tai järjestöiltä. Toiminta on ViaDia Pohjois-Savo ry:n Karttulan päiväkeskustyötä.

Eikä se koske vain paikallisseurakuntaa. Vapaakirkon hallituksen jäsenenä Kaarina Hoffrén pitää yhtenä tärkeänä osa-alueena suhteita toisiin kristillisiin kirkkokuntiin ja järjestöihin.

– Yhdessä muiden kanssa Vapaakirkko rakentaa kristillistä Suomea.

Työ jatkuu yhä

– Olen oppinut, että oman sydämen valvominen on todella tärkeää ja suhde Herraan on elinehto, muuten en olisi ikinä selvinnyt vaikeista elämänkokemuksista.

Eläkesuunnitelmia Hoffrénilla ei vielä ole.

– Työt jatkuvat, ja olen siitä hyvilläni. Jumala on laittanut minut tähän seurakuntaan tällaisena, haasteellisena aikana. Suomi on kaoottisessa tilanteessa, mutta meillä on valtavat mahdollisuudet: auttaa ihmisiä kaiken pimeyden keskellä löytämään valon elämäänsä. Nyt on seurakunnan aika, nyt tehdään työtä ja julistetaan Jeesusta.

Pia Korhonen

Artikkelikuva: Kaarina Hoffrén täytti 60 vuotta 25. marraskuuta. Juhlia pidettiin kotona läheisten kanssa sekä Karttulan Vapaakirkolla seurakunnan kesken. Kuva: Sara Böös