Muutokset maailmassa ja nyt viimeksi tämän vuoden koronaolosuhteissa asettavat melkoisia haasteita yhteiskunnan eri toimijoille. Yritysmaailmassa ratkaisuja etsitään innovaatioista ja vaikkapa digitaalisuudesta. Politiikassa puhutaan koulutuksen merkityksestä, työelämän uudistamisesta esimerkiksi paikallisen sopimisen avulla, sote- ja sotu-uudistuksista sekä yritysten toimintaedellytysten kohentamisesta investointien saamiseksi Suomeen. Väestönkehitys kaipaisi uusia lääkkeitä, jotta hyvinvointiyhteiskunta säilyy toimivana.

Kristilliset kirkot ja -liikkeet toimivat samassa maailmassa. Suurimman kirkon jäsenmäärät laskevat voimakkaasti, pienempien pysyvät paikallaan tai laskevat nekin, vaikka hitaammin. Arvojen muutos ja kristillisen maailmankuvan murros maalaa ympäristömme voimakkaan sekulaarein värein. Muuttuneet moraalikäsitykset ja pirstoutunut viestintä ovat vieneet nuoret sukupolvet aivan uuteen maailmaan etsimään omaa tietään ja tapaa elää, myös kristittyinä.

Mitä meidän pitäisi seurakuntina tehdä? Millaisia ratkaisuja Jeesuksen seuraajina löytäisimme vallitsevaan tilanteeseen? Digiloikka ja lisääntyvä läsnäolo verkossa ja sosiaalisessa mediassa? Jumalanpalvelusten uudistaminen? Kasvava diakoniatyö ja lähimmäisten palveleminen? Evankelioinnin uusi innostus ja toteutus? Voimaevankeliointi Hengen voimassa ja hänen antamillaan lahjoilla? Johtajuuden kehittäminen ja toimivammat rakenteet? Vähemmän tai enemmän kokoustoimintaa? Viestintäkoulutusta pastoreille ja nuorisotyöntekijöille?

Kaikista edellä mainituista voisi olla apua. Mutta jos yksi puuttuu, niin sen mukana puuttuu kaikki. Jos tärkein puuttuu, ei mistään muusta — edes sinänsä hyvästä, hyödyllisestä ja tarpeellisesta — ole lainkaan hyötyä.

Jumalan kansan hyvinvointi ja voima kumpuaa Jumalalle pyhitetystä sydämestä. Vasta kaukana sen jälkeen tulevat erilaiset muut keinot seurakunnan menestykseksi. 

Herralle omistautuneen sydämen tunnuspiirre on kautta aikojen ollut sinnikäs, säännöllinen, Jumalan sanan lupauksiin ankkuroitunut rukoileminen, jossa nuottiavaimena toimii kiitollisuus. Rukoileminen ja paastoaminen ovat Jumalaan turvautuvan ja häneen luottavan ihmisen ja yhteisön käytännön tapoja kääntyä ja etsiä Jumalaa.

Kääntymys ja Jumalan etsiminen eivät ole pelkästään asenne tai mielentila, vaikka ilman sydämen asennetta ja aikomuksia se ei tapahdukaan. Niiden pitää tulla esille, niiden tulee saada muoto ja konkretia. Uskon tämän pätevän sekä yksilöön että yhteisöön, kuten seurakuntaan tai kirkkokuntaan.

Esitin Vapaakirkon vuosikokouksessa Tampereella 5.9. kutsun ja haasteen parannuksen tekemiseen ja kääntymiseen. Kerroin, miten elokuun alkupuolella koin Jumalan puhuvan asiasta Raamattua lukiessani ja rukoillessani. Ymmärsin silloin Jumalan kutsuvan minua itseäni kääntymään Jeesuksen puoleen ja etsimään häntä, antamaan jälleen sydämeni ja siten kaikkeni Vapahtajalleni. 

Mutta samalla uskon kuulleeni Herran kutsuvan meitä yhdessä vapaaseurakunnissa ja Vapaakirkon yhteisessä työssä.

Raamatun teksti, jota lukiessa uskon kääntymys- ja rukouskutsun kuulleeni, oli profeetta Jooelin sanomaa. Jumalan kansa eli tuolloin aikaa, jolloin sato tuhoutui heinäsirkkalaumojen suihin, toiset kansat nousivat heitä vastaan ja se mitä heinäsirkoilta jäi tallautui hyökkääjien jalkoihin. 

Profeetta julisti: Pukeutukaa säkkivaatteeseen ja valittakaa, papit! Vaikeroikaa, te, jotka palvelette alttarin äärellä! Valvokaa yöt temppelissä, te Jumalan palvelijat, yllänne karheat suruvaatteet, sillä teidän Jumalanne huoneesta ovat loppuneet ruokauhrit ja juomauhrit. Julistakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous. Kootkaa vanhimmat ja kaikki kansa Herran, Jumalanne, huoneeseen, huutakaa avuksenne Herraa. (Jooel 1:13-14)

Jumala ei sanansaattajansa välityksellä ensijaisesti kehottanut kansaansa miettimään ratkaisuja käytännön ongelmiin, haasteisiin ja uhkiin. Hänen katseensa oli sydämessä: mihin Israel tuolloin turvasi, mistä se apua etsi? 

Jos sanomme, että turvamme on Jumalassa ja hän on apumme, miten se ilmenee? Jooel haastoi pappeja ja kansan johtajia kääntymään Jumalan puoleen ja etsimään häntä. Ja hän haastoi heitä osoittamaan kääntymystään käytännössä.

Heidän kulttuurissaan ja ajassaan esimerkiksi karheaan säkkivaatteeseen pukeutuminen osoitti katumusta ja parannuksen tekemistä. Temppeli liittyi Herran läsnäoloon ja hänen nimensä voimaan, ja sinne kokoontuminen rukousta varten osoitti turvautumista Kaikkivaltiaan apuun. 

Ruoasta kieltäytyminen määräajaksi paastoamalla sisälsi viestin siitä, että perimmältään olemme Jumalan varassa, emme leivän. Kuten Jeesus itse sanoi paastotessaan: ”Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee” (Matteus 4:4). Paastoamalla ruoasta, jota tarvitsemme elämän ylläpitämiseksi, kerromme uskostamme näkymättömään Jumalaan, joka loppujen lopuksi on elämän lähde.

Vuosikokouksessa kysyin seurakuntien edustajilta, miten me osoittaisimme kääntymistä Jumalan puoleen yhteisönä? Mitä olisivat meidän ”säkkivaatteemme”? Miten paikallisessa seurakunnassa voisimme yhdessä etsiä Jumalaa ja jotenkin sen osoittaa konkreettisesti? Löytäisimmekö joitain tapoja tehdä sen myös Vapaakirkkona?

Onhan meillä toki tapoja, joita kautta aikojen olemme enemmän tai vähemmän toteuttaneet. Esimerkiksi kokoontumiset yhteisiin rukouskokouksiin ja ylipäätään rukoilemisen korostaminen kaikessa toiminnassa ja vaikkapa yhdessä sovitut paastopäivät.

Nyt on aika etsiä Jumalaa ja turvautua ennen kaikkea häneen. Nyt on aika uskossa kääntyä Jumalan puoleen ja hänen lupauksiinsa turvautuen rukoilla, anoa ja kiittää.

Kutsu kääntymykseen, Herran etsimiseen ja rukoilemiseen voidaan ilmaista myös Daavidin sanoin (Psalmi 27:8): ”Sydämeni vetoaa sinun sanaasi: ’Etsikää minun kasvojani’. Herra, minä etsin sinun kasvojasi. Älä kätke minulta kasvojasi.” 

Jumala on siis kehottanut etsimään häntä itseään ja hänen läheisyyttään. Siihen voimme sydämestämme Daavidin tavoin tarttua! Ja sitten toteuttaa sitä käytännössä. ”Herra, me etsimme sinun kasvojasi”!

Voisimme vanhimmistoissa ja seurakunnissa miettiä, miten yhdessä osoittaisimme uskomme Jumalan apuun ja kääntymisemme hänen puoleensa. 

Kun ideoita syntyy, niitä voi lähettää vaikkapa minun sähköpostiosoitteeseeni hannu.vuorinen@svk.fi.

Hannu Vuorinen

kirkkokunnanjohtaja

”Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: ’Etsikää minun kasvojani’. Herra, minä etsin sinun kasvojasi.  Älä kätke minulta kasvojasi.” (Ps. 27:8–9a)

”Kääntymys ja Jumalan etsiminen eivät ole pelkästään asenne tai mielentila, vaikka ilman sydämen asennetta ja aikomuksia se ei tapahdukaan. Niiden pitää tulla esille, niiden tulee saada muoto ja konkretia.”