Raision vapaaseurakunta haluaa rakentua kodiksi kaikille — myös eri sukupolviin syntyneille ihmisille.
– Seurakunnan olemukseen kuuluu yhteys ja ykseys kaikenlaisten ihmisten välillä, kertoo seurakunnanjohtaja Miika Hämäläinen.
– Kyse ei ole päälle liimatusta näystä vaan seurakunnan sisäisestä ymmärryksestä siitä, millaisena yhteisönä haluamme kasvaa.
– Haluamme ottaa tosissamme sen, että olemme Kristuksessa yhtä. Emme halua rakentaa eri sukupolville omia lohkojaan, joiden kokonaisuutta kutsutaan seurakunnaksi, vaan tavoitteena on olla yksi kokonaisuus, joka toki muodostuu moninaisista ihmisistä ja monenlaisesta toiminnasta, Miika jatkaa.
– Käytännön elämässä yhteys näyttäytyy monin tavoin. Toisinaan kyse on yhteistyöstä vaikkapa nuorisotyön ja ruoka-aputyön välillä tai nuorista kyläilemässä iäkkäämpien seurakuntalaisten luona, arkista elämää jakaen. Pyrkimys yhteyteen näkyy myös jumalanpalveluksissa, joiden suunnittelussa ja toteutuksessa on annettu tilaa kaiken ikäisille seurakuntalaisille.
– Ajattelen, että ”tilan antaminen” nuoremmille sukupolville liittyy vahvasti siihen, että heillä on lupa vaikuttaa asioihin, Miika Hämäläinen tarkentaa. Tilan antaminen vanhemmille sukupolville puolestaan kiteytyy enemmän moninaisuuden arvostamiseen.
Miika on toiminut seurakunnanjohtajana neljä vuotta. Näiden vuosien aikana hän on havainnut yhteisen suunnan merkityksellisyyden. Ilman suuntaa henkilökohtaiset mieltymykset alkavat tuntua tärkeiltä ja niiden väliset erot synnyttävät kuiluja yksilöiden ja sukupolvien välille. Mutta matkalla kohti yhteistä päämäärää moni muotoseikka muuttuu toissijaiseksi.
– Iso havainto on ollut sekin, että seurakunnan kaikkien sukupolvien on ylipäätään mahdollista kulkea samaan suuntaan, Miika toteaa.
– Vaikka matka ei ole aina ollut helppo tai pelkkien onnistumisten sarja, suunta on kuitenkin pysynyt oikeana.
– Itse olen näinä vuosina oppinut myös hyväksymään sen, että yhteys ei synny kiirehtimällä, Miika jatkaa.
– Oma visio saattaa tuntua niin tärkeältä, että ihmisten välisiä prosesseja haluaa vauhdittaa, mutta todellisuudessa aikataulut eivät ole omissa käsissä.
– Seurakunnan tulevaisuuteen katson toivoen, että voisimme yhä vahvemmin ymmärtää, mitä oikeastaan merkitsee olla Kristuksessa yhtä. Toivon Jumalan valtakunnan jatkavan etenemistään sukupolvien ketjussa ja toivon perheiden löytävän seurakunnasta vahvan perustan, jolla myös lapset saavat kasvaa terveessä suhteessa Jeesuksen ja seurakuntaan.
Nana Kivimäki
