Vapaakirkon kesäjuhlat pidettiin 1.–3. heinäkuuta Tampereella Teopoliksen kampuksella. Kahden vuoden tauon jälkeen livejuhlilla iloittiin kohtaamisista. Kuva: Melina Ilkka

Kesäjuhlat kokoavat yhteen väkeä vauvasta vaariin. Jokaisella juhlijalla on oma näkökulmansa tapahtumaan.

Perjantai-illan ja lauantaiaamupäivän paahtava paiste on vaihtunut kaatosateeseen. Etäältä kuuluu jyrähtelyä. Kahvila- ja kirjamyyntiteltan katto ropisee niin rajusti, ettei vieruskaverin puhetta tahdo kokonaan kuulla. 
Ihmiset ovat pakkautuneet sateelta suojaan. Joku huudahtaa, kun vettä lorahtaa teltan katolta hieman reippaammin. Onneksi kukaan ei ollut alla.

Kirsi Mäkilä ja Melissa Viinikainen ovat istahtaneet ulos haukkaamaan happea. Päivänvarjo muuttuu hetkessä sateensuojaksi, mutta ystävyksiä roima kuuro ei haittaa. Raikas ulkoilma tulee tarpeeseen, sillä he juuttuivat aiemmin hissiin.

– Ovi ei mennyt kohdakkain, jäätiin jumiin. Onneksi päästiin pois, koska sieltä alkoi happi loppua, Mäkilä kertoo nyt jo huvittuneena.

Eikä se ollut ainoa kommellus, sillä aiemmin Mäkilän auto hyytyi Kalevankankaan hautausmaan kulmille. Siellä autoa kaapeleilla käynnistäessä Viinikaisen mieleen juolahti, että vieressähän ovatkin Vapaakirkon kesäjuhlat.

– Olin ajatellut, että jonain päivänä täytyy tulla tänne, hän kertoo.

Parivaljakolla on ollut ilmeisen vaiheikas päivä?

– Meillä on aina, Mäkilä nauraa.

– Oli kesä tai talvi, Viinikainen jatkaa.

– Mutta sitten Jumala aina vain johdattaa, ja yhtäkkiä asiat hoituvat, vaikka olisi mikä ongelma, Mäkilä lisää.

Molemmat kiittelevät ohjelmaa, hyviä puhujia ja näyttöjä, joilta tilaisuudet erottaa ulos asti. Erityiskiitosta saavat musiikki ja yhteislaulut. Tosin hengellinen musiikki saisi kuulua juhla-alueen ulkopuolellekin, jotta se voisi houkuttaa ohikulkijoita mukaan.

Nuorin juhlavieras konkarien seurassa

Sateen laannuttua pääteltassa alkaa tilaisuus. Kahvilan pöytään jäävät vielä siskokset Jenna Seppälä ja Katja Koivistoinen sekä Seppälän yhdeksänpäiväinen poikavauva. Tässä lienee juhlien nuorin vieras. 

– Olen aina käynyt juhlilla, joten tulin nytkin, Seppälä kertoo. 
Häneltä väliin jääneet juhlat voi laskea yhden käden sormilla. Koivistoinenkin muistelee, että vuodesta 2005 alkaen hän on ollut kaikilla juhlilla, usein talkoilemassakin.

– Nyt olin pomppulinnan ja trampoliinin valvojana. Menen vielä varhaisnuorten Hengaamoon. 

Seppälä juuttui saapuessaan missiotelttaan.

– Törmäsin Sormusen Joannaan, jolla oli alkamassa puheenvuoro. Juteltiin sen jälkeen. Olin 12 vuotta sitten heillä au-pairina Ecuadorissa.

Kesäjuhlat on tehty pitkälti juuri jälleennäkemisistä.

– Kun piirit on pienet, tulee juhlilla juteltua melkein joka toisen kanssa, Koivistoinen nauraa.

– Täällä näkee paljon kihniöläisiä ja ex-kihniöläisiä, joita me Katjan kanssakin nykyisinä tamperelaisina ollaan. Ja ei ole hengellistä tapahtumaa, jossa ei olisi kihniöläistaustaista jossain vastuussa, Seppälä jatkaa.
Kesäjuhlat järjestettiin viimeksi telttajuhlana Teopoliksella vuonna 2017. Yleensä on juhlittu suurissa halleissa. Koivistoinen epäröi aikanaan, miten telttajuhla toimii.

– Tykkään. Kaikki on tässä suht pienellä alueella. Ihmiset eivät huku halliin.

Seppälästä komppaa. 

– Kiva, kun puheetkaan eivät kaiu. Opasteet saisivat olla selkeämpiä. Vaipanvaihtopaikan löytäminen oli haaste.

Lasten ja perheiden juhlista Seppälällä ei ole vielä äitinä kokemusta, sillä vauvan vajaa kaksivuotias isoveli jäi isän kanssa kotiin. Ehkäpä ensi kesänä.

Kahdeksan jäätelöä ja pikkuveli kadoksissa

Hankolaiskaverukset Janette Friman ja Made Picha istuvat iloisen näköisinä pitkällä penkillä. Puu varjostaa mukavasti, vaikka satunnaisia vesipisaroita tipahtelee olkapäille tuulen käännellessä lehtiä.

– Meitä lähti Hangosta päiväseltään isompi porukka nuoria, Friman kertoo.

Vaikka Friman ja Picha ovat mukana Hangon vapaaseurakunnan nuortentoiminnassa, juhlille he läksivät ensikertaa. Pichaa jännitti alkuun hetkellisesti. Ihmisvilinää riitti.
– Näin onneksi pian muutamia tuttuja. On täällä väkeä, olen etsinyt pikkuveljeä noin tunnin.

Frimanista juhlilla on hyvin ohjelmaa kaikenikäisille.

– Olemme olleet sekä nuorten kesäklubilla että pääteltassa, enemmän kesäklubilla. Siellä voin hengailla ja on omaa opetusta. Missasimme harmillisesti pinjatan rikkomisen, kun olimme Kaukajärvellä uimassa.
Pinjata on paperimassasta tehty makeisin täytetty hahmo. Uintiretkikin tosin tuli tarpeeseen. 

– Oli ihanaa päästä kuumuuden keskellä järveen, Picha huokaa. 
Hän on harrastanut sisäistäkin viilennystä.
– Kahdeksan jäätelöä jo tänään. Aloitin matkalla. Se on niin hyvää, että tulee himo.
Frimanin jäätelösaldo on kolme. Saldo juhlista on molempien mukaan positiivinen. Uudestaan voisi tulla. Ennen kotiinlähtöä olisi vielä ainakin nuorten Open Stage -tilaisuus, jossa saa vapaasti esittää mitä haluaa. Esittävätkö Friman ja Picha jotakin?

– Emme! Mennään kuuntelemaan, kun yksi meidän porukasta laulaa.

Juhlat kuuluvat systeemeihin

Juhlien päätöspäivä koittaa jokusen asteen perjantaita ja lauantaita viileämpänä. Aurinko paistaa silti pilvettömältä taivaalta. Kahvilateltalta poispäin kävelevä Olavi Huovinen on avannut jäätelöpuikon kääreestään. Kuvan napsaistaan nopeasti, jotta jäätelön osalta on vielä kuvattavaa.

Huovinen saapui juhlille Kiteeltä, jossa hän teki noin kolmikymmenvuotisen pastoriuran. 

– Eräs täällä vastaan tullut sanoi, että sinun täytyy olla pastori, kun on laukku olalla. Keskustelimme vapaakirkollisesta uskosta. Hän oli toisen liikkeen uskovia.
Huovinen on ollut Vapaakirkon jäsen jo 44 vuotta.

– Umpimetsästä tulimme vaimoni kanssa uskoon. Seurakuntaan liittymisen jälkeisille juhlille emme päässeet. Taisi olla kesä 1979. Sen jälkeen olemme olleet lähes kaikilla juhlilla, ovat kuuluneet meidän systeemeihin.

Kulttuuri on kuitenkin muuttunut, eikä Huovinen tunne juhlilla oloaan enää aivan yhtä kotoisaksi kuin ennen.
– Enää ei lauleta vanhoja hengellisiä lauluja. Ihmiset, joihin 80-luvulla tutustuin, voi sanoa, että kahden käden sormiin mahtuvat, jotka juhlille enää voivat terveyden puolesta tulla. Osa on päässyt perille. Paljon on kuitenkin nytkin terveisiä saatu ja lähetetty.

Huoviselle ehtoolliskokous on juhlien päätilaisuus.

– Se on se juhla. Tykkäsin aamun Israel-tilaisuudestakin. Lähimuisti on jo huono, joten pidemmälle en muistakaan.

Järjestelyihin Huovinen on tyytyväinen. Helteellä tärkeää juotavaa on ollut hyvin tarjolla.
– Takapuoli vain uupuu, kun on selkänojattomat penkit kuten 70-luvulla. Ehkä vanhuksille tai huonoselkäisille voisi olla selkänojallisia tuoleja.

Suuntaavatko Huoviset juhlille ensi vuonnakin?
– Jos eivät Rovaniemeä kauempana ole.

Vuorottelua ja prosesseihin vievää sanaa

Juhlien viimeisten tilaisuuksien välillä väkeä pyörii ruoka- ja jäätelöpisteiden tuntumassa. Ilona ja Toivo Koskinen tähyilevät esikoistaan Touhoa. Pikkuveli Into istuu rattaissa puuauto käsissään. Touho teki sen nikkarointipajassa. Paja oli pojalle juhlien kohokohta.

– Perheet on huomioitu hienosti. Vaikka meidän lapset eivät vielä juuri osallistuneet lasten hengelliseen ohjelmaan, kiva että sellaista on, Toivo sanoo.

Lapset ovat voineet puuhailla niin ulkona, sisällä kuin teltassakin. Kivitalon viileys toimii helteillä. Syksyllä eskariin menevä Touho on saanut tulla ja mennä varsin itsenäisesti. Ja tultu ja menty on. 

– Lauantaina Touhon kellopuhelimen tiedon mukaan kertyi liki 25 000 askelta. Hän soittaa kellolla tai laittaa emojeita, jos tarvitsee jotain. Näemme jatkuvasti, missä kellopuhelin ja Touho liikkuvat.

Kesäjuhlilla ei ole tällä kertaa ollut varsinaista lastenhoitoa, mikä ei ole Koskisia haitannut. 

– Vuorottelemme hoidossa. Hyvän äänentoiston ansiosta puheet kuulee lasten puolellekin, Ilona sanoo.

– Kaikilla lastenpisteillä on ollut aikuinen, joten eivät lapset valvomatta ole, Toivo lisää.

Juhlien hengellistä antia Koskiset kiittävät.

– Hyviä opetuksia, hyvää musiikkia. Sana on kohdannut, vienyt prosessien äärelle, Toivo kertoo.

Evankelioinnin teema nousi Koskisten mielestä vahvana esiin. On korostettu, että kaikki ovat todistajia, ja että oma tapa palvella on tärkeää löytää.
Viimeisessä tilaisuudessa nousi esiin jollain tavoin kiteyttävä viesti.

– Ei pidä etsiä kutsua vaan kutsun antajaa. 

Teksti: Maija Latvala ja Pia Korhonen