Suoritin Suomen Teologisen Opiston (STO) Mentorikurssin 2016–2017 ihanassa 15 hengen monimuoto-opiskeluryhmässä. Opettajina meitä palvelivat Helena Lintinen, Sirkka Jortikka, Sirpa Törmä ja Ari Korolainen. Opetussessioihin oli varattu runsaasti tilaa ajatusten vaihdolle, mikä rikastutti oppisisältöä hienolla tavalla — omista palvelutöistämme ammensimme tuoreita näkökulmia keskusteluun. Kun opettajatkin kertoivat materiaalin lisäksi siivuja omista elämäntarinoistaan, opiskelusta syntyi iloisen moninainen keitos, jossa riitti pureskeltavaa pitkäksi aikaa.
Liuska evästystä ja vapaat kädet
Viime syksynä sain astua yhdeksi STO:n opiskelijoiden mentoreista, vaikkakin huterin jaloin. Tuntui hyvältä, että sain heti laittaa oppimaani käytäntöön ja koin, että minuun luotettiin. Me vapaaehtoismentorit saimme liuskan verran evästystä mentorointiimme ja muutoin vapaat kädet kohtaamisten valmisteluun. Tämä malli sopi itselleni varsin hyvin, koska voimaannun suunnittelun vapaudesta. Toki olisin kaivannut mentoreiden kokoontumista jossain vaiheessa lukuvuotta, mutta sille ei tuntunut järjestyvän yhteistä aikaa.
STO:lla tarjotaan kaikille 1. vuosikurssin opiskelijoille mentoriryhmä, jossa tuulettaa ajatuksiaan. Siitä eteenpäin pyritään löytämään jokaiselle henkilökohtainen mentori.
Jännittyneenä, mutta innoissani uudesta haasteesta, tapasin ryhmäni neljä upeaa naista lokakuussa 2017 ensimmäisessä kahden tunnin sessiossamme. Lukuvuoden aikana tulimme käsitelleeksi seuraavia teemoja:
- Tutustumista, ryhmäytymistä
- Oma kutsumus — millainen polku ohjasi sinut STO:n opiskelijaksi?
- Millaisia kipuja elämässäni on tällä hetkellä / Mitkä ovat yleisimmät kompastuskivesi?
- Omat vahvuudet ja niissä kehittyminen
- Naispastorikysymys
- Kokemuksia Pyhästä Hengestä
- Voimaannuttavat ja kuluttavat ihmissuhteet sekä omat reagointimallit
Ruusuja ja niiden piikkejäkin
Jokaisen seitsemän kokoontumisen lopussa käytimme puoli tuntia rukoukseen, siunasimme yksitellen toisiamme. Yhdessä viettämästämme ajasta käytimme siis neljäsosan rukoukseen. Tästä sain hyvää palautetta. Koin palautekeskustelussa, että rukousta ja jotain muuta hengellistä harjoitusta olisi voinut olla enemmänkin. Ryhmäni piti hyvänä sitä, että olin sitoutunut tapaamisiin, en perunut aikoja ja ilmoitin tulevan teeman etukäteen. Kysyin myös ryhmältä toiveteemoja, joista selkeimmin nousi pintaan naiskysymys pastoriudessa.
Rakentavaa kritiikkiäkin naiset uskalsivat antaa — tämän koin suurena luottamuksenosoituksena itselleni. He olisivat kaivanneet pidempää tutustumisjaksoa syksyyn, koska ryhmät oli jaettu aika yllättävästi eivätkä uudet opiskelijat luonnollisesti tunteneet vielä toisiaan. Tämän lisäksi koko mentoroinnin ajatusta ei ollut riittävästi avattu opiskelijoille etukäteen. Joulukuuksi antamani teema omien kipujen jakamisesta koettiin vaikeana ja äkkiseltään hurjana hyppäyksenä, vaatimuksena avoimuuteen. Naiset pohtivat myös sitä, että useilla on jonkinlainen solu tai muu ryhmä, jossa voi jakaa monia asioita. Suurempi kaipuu tuntuisi suuntautuvan henkilökohtaiseen mentorointiin ja yksityisempien asioiden läpikäymiseen.
Olen hyvin kiitollinen näistä palautteista, koska haluan kehittyä mentorina ja koen, että minulla on todella paljon opittavaa. Seitsemän tapaamisen jälkeen nämä naiset tuntuvat jo läheisiltä ja tärkeiltä ihmisiltä itselleni. Olen kiitollinen, että sain kulkea kappaleen matkaa heidän seurassaan, antaen ja saaden.
Mirkka Salmensaari
Helsingin vapaaseurakunnan jäsen
Viestintään, mentorointiin ja sielunhoitoon suuntautunut vapaaehtoistyöntekijä
Artikkelikuva: Viime syksynä sain astua yhdeksi STO:n opiskelijoiden mentoreista, vaikkakin huterin jaloin. Tuntui hyvältä, että sain heti laittaa oppimaani käytäntöön ja koin, että minuun luotettiin. Kuva: Element5 Digital / Unsplash
