Salasana unohtunut?

Kesäjuhlat kokosivat yhteen tuttuja ja ennestään tuntemattomia. Juhlaisäntä Manuel Rautalahti koki pienen, rohkaisevan väläyksen keskustellessaan sunnuntaiaamuna erään juhlavieraan kanssa. ”Hän oli ensimmäistä kertaa tällaisessa tapahtumassa ja oli perjantaina kovasti jännittänyt tulla. Ilmapiiri, lämpö ja ihmiset puhuttelivat, joten hän tuli uudestaankin. Uskon, että mukana oli muitakin ensikertalaisia.” Kuva: Melina Ilkka

Juhlaisäntä Manuel Rautalahti oli tyytyväinen sekä juhlien puitteisiin että tilaisuuksiin. ”Mikään muu tapahtuma ei liimaa meitä samalla tavoin yhteen.”

Halu painottaa rukousta ja evankeliumin levittämistä on ohjannut Vapaakirkon suunnittelua ja työtä jo puolentoista vuoden ajan. Kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorisen vuoden 2021 Toivon festivaalilla pitämässä puheessa kehotettiin lähtemään ”kammiosta kaikkialle”.

– Heitin johtoryhmälle ajatuksen, voisiko vuoden 2022 teema olla Valloittava evankeliumi, kertoo kesäjuhlien isäntänä ja tapahtumakoordinaattorina toiminut Manuel Rautalahti.

Hän koki, että evankeliointi oli yhtäkkiä esillä joka puolella — osittain syksyn 2022 valtakunnallisen mediamission vuoksi. 

– Valloittava evankeliumi resonoi teemana positiivisesti ja mukaansatempaavasti. Sillä on valloittamisenkin merkitys. Evankeliumin tulee vallata omat sydämemme aina uudestaan. Haluamme myös perustaa uusia seurakuntia ja toivomme, että nykyiset levittävät evankeliumia.

Kesäjuhlien merkityksen vapaakirkolliselle liikkeelle Rautalahti näkee suurena.

– Mikään muu tapahtuma ei liimaa meitä samalla tavoin yhteen. Uniikki setti kerran vuodessa! 

Hyvät puitteet

Ensikertaa kesäjuhlia koordinoinut Manuel Rautalahti antaa tunnustusta tiimilleen.

– Markus Tuomola on ollut järjestelypäällikkönä kultakimpale ja hieno työpari. Monissa käytännön jutuissa voidaan parantaa, mutta kaikki toimi. 

Parannuskohteet kirjataan tarkasti, sillä Teopoliksesta on muodostumassa kesäjuhlien pysyvä näyttämö. 

– Alue ja miljöö on loistava. Tilaa on, mutta kaikki on silti lähellä ja kampuksen palvelut käytössä. Suurin haaste on autojen paikoitus, mutta missään ei voi saada kaikkea.

Rautalahti antaa kiitosta liikennetiimille, joka reagoi juhla-alueen välittömässä läheisyydessä olevan parkkitilan niukkuuteen järjestämällä non-stop-kuljetuksen suurelta parkkialueelta. Tilannetta korjannee sekin, että Tampere ja sen paikoitusjärjestelyt tulevat vuosien myötä tutuiksi.

Peruspositiivisena luonteena Manuel Rautalahti luotti, että kysyntää kesäjuhlille on tauon jälkeenkin.

– Väki lähti liikkeelle. Kolmen päivän saldo lienee kaikkineen seitsemän ja kahdeksan tuhannen välillä. Hyvä tulos, vaikka hieman enemmänkin olisi saanut olla. Yleisilmapiiri oli innostunut, porukka tykkäsi ja iloitsi juhlista.

Apostolien teot kehyksenä

Juhlien pääteltan opetusten pohjaksi oli valittu tekstejä Apostolien teoista.

– Paluu juurille. Apostolien teot loi kokoavan kehyksen, vaikka tilaisuudet olivat uniikkeja. Niissä käsiteltiin teemoja, joita on alleviivattu puolitoista vuotta: herätys, missio, rukous. Isoja perustotuuksia, jotta evankeliumi voisi vallata meidät uudelleen. Tästä on tullut hyvää palautetta.

Juhlia edeltävä Tampereen vapaakirkkoseurakunnan ja Syke-seurakunnan kaksipäivänen aktio Tampereen keskustassa oli Rautalahdesta tarpeellinen.

– Hieno tiimi oli tekemässä. Syntyi hyvää tietoisuutta juhlista. Rukoilimme, että tapahtuisi uskoontulon ihmeitä.

Naiset kantoivat juhlilla merkittävää vastuuta lasten ja nuorten opetuksesta, mutta pääteltan tilaisuuksissa opettavien naisten osuus oli pienehkö.

– Päätoimikunnan halu oli saada naispuhujia mukaan. Onneksi saatiinkin Henna Saarinen ja Hanna NousiainenEmmi Hämäläisen puheenvuoro siirtyi melulupa-asioiden vuoksi nuorten kesäklubille. On tärkeää, että puheissa tulee esiin rikkaasti eri näkökulmia.

Pääteltan tilaisuuksien etäseuraamismahdollisuus tuotti positiivista palautetta. Reaaliaikaisia etäosanottajia oli mukavasti ja tallenteitakin on avattu muutama päivä juhlien jälkeen lähes 20 000 kertaa.

– Monilta on tullut viestiä, että hienoa, kun juhlille voi osallistua, vaikkei tällä kertaa ollutkaan mahdollisuutta lähteä Tampereelle.

Teksti: Maija Latvala

”Uudeksi startiksi oikein hyvä!”

Vapaakirkon talousjohtaja Kimmo Kaartama on tyytyväinen kesäjuhliin taloudellisestakin.

Kimmo Kaartama kertoo juhlien kolehtituoton olleen karkeasti noin 45 000–50 000 euroa. Kaikki kirkkokunnan myynti — ruokapisteet, kahvila ja jäätelökioski — tuottivat noin 50 000.

Noin 100 000 euron kokonaistuotto vastaa suunnilleen juhlien kuluja, joiden tarkka suuruus on vielä osin auki. Tilanne on hyvä, sillä juhlavieraiden määrää ei tiedetty ennalta. Lauantaina juhlilla lienee ollut kävijöitä vähintään 2500, sunnuntainakin yli 2000. Viisi vuotta sitten Teopoliksella järjestetyissä juhlissa kävijöitä oli hieman enemmän, mutta lähellekään yhtä suurta prosentuaalista laskua ei koettu kuin helluntaiherätyksen konferenssissa, jonne saapui noin kaksi kolmasosaa koronaa edeltävän ajan kävijämäärästä. 

– Juhliemme taloudellinen tulos on yleisesti keikkunut nollan tuntumassa, välillä on syntynyt voittoa, välillä tappiota. Jatkossa tavoite on tehdä voittoa. Nyt tilanne on kiikun kaakun. Jos kokee, että juhlat olivat antoisat, voi yhä halutessaan lahjoittaa, jotta kulut saadaan varmasti katetuksi, Kaartama vinkkaa.

Vapaakirkon talous- ja hallintojohtaja Kimmo Kaartaman oma juhlakokemus oli vahvan positiivinen: ”Perheenä parhaat juhlat kahteentoista vuoteen.” Kuva: Pia Korhonen 

Ruoka teki kauppansa

Teopoliksen ravintolapalvelun tuottavalta Amicalta ostettiin kolmen juhlapäivän ajaksi ruoka-annoksia etukäteen vajaa 3000. 

– Vapaaehtoiset jakelivat ruuan, jotta hinta saatiin alhaiseksi. Perjantaina tuli enemmän hävikkiä, lauantaina ja sunnuntaina varsin vähän. Pääasia, ettei ruoka loppunut kesken. Paella -ja pyttipannuteltassa kate on korkeimmillaan, sillä talkoolaiset ovat vapaaehtoisia ja raaka-ainekustannus maltillinen. Jäätelökioskinkin kate on hyvä.

Kaartama lähtee lomalle levollisin mielin, vaikka opittavaakin jäi. Ensi vuonna esimerkiksi ostoja on koordinoitava päällekkäisyyksien välttämäseksi entistä tarkemmin.

Parhaat perhejuhlat

Talousjohtajan oma juhlakokemus oli vahvan positiivinen.

– Perheenä parhaat juhlat kahteentoista vuoteen. Vaimoni Ruut pääsi talkoisiin, mistä hän nauttii. Sain itse hoitaa lapsia ja välillä talkoilla tai nauttia hyvästä musiikista. Lapset tykkäsivät ja saattoivat olla kompaktilla alueella varsin vapaasti. Mieli on kiitollinen.

Kolmen vuoden tauon jälkeen järjestetyt kokoavat juhlat olivat historialliset siksikin, että perjantain vuosikokous valtuutti Vapaakirkon hallituksen etenemään hotelli Annan myynnissä.

– Lomien jälkeen alamme tehdä hyviä suunnitelmia. Myyntitulojen sijoittaminenkin suunnitellaan. Myynnissä voi mennä vuodesta kolmeenkin. Tukena on ammattilaisia, jotta löydämme parhaan ratkaisun ja hinnan.  

Teksti: Maija Latvala