Kun Kokkolan tunnettu 1970-luvun herätys pääsi kunnolla vauhtiin vuoden 1976 alussa, sitä alettiin pian kutsua mersuherätykseksi. Mersumiehet ja -naiset tekivät nopeita käsijarrukäännöksiä Jumalan puoleen. Uskoon tuli toki ihmisiä erilaisista taustoista, mutta varsinkin koulutettua väkeä. Joukossa oli esimerkiksi monia opettajia kuten Bjarne Kallis, liikemiehiä kuten Halpa-Hallin Esko Ylinen ja runsaasti poliiseja. 

Kauppaoppilaitosta kutsuttiin huumorilla Suomen ensimmäiseksi kristilliseksi kauppaoppilaitokseksi, kun monia opettajia tuli uskoon. Erään ravintolan kerrotaan olleen huolissaan, kun ennen niin myöhään juhlineet kanta-asiakkaat alkoivat kadota. Jotkut puhuivat punaviiniherätyksestä. 

Mutta mistä kaikki alkoi? Kaupungissa tiedetään olleen jo aiemmin pieniä rukousryhmiä, jotka olivat pyytäneet Herralta herätystä. Mutta kerrotaan myös, kuinka eräs uskovien miesten porukka joskus vuoden 1974 kesällä päätti lähestyä veneellä rannalla juhlineita ja kutsui ihmisiä uskon tielle. Silloin ilma alkoi muuttua tuulisen kylmäksi, samoin myös sanoman vastaanotto. Vielä vuonna 1974 hengellinen maaperä oli kova ja kylmä.

”Jos olet olemassa, näytä, kuka olet.”

Matematiikanopettaja Tarmo Nurminen tuli uskoon vuonna 1975 täysin ateistisesta ja älyllisestä taustasta. Pari kolme naista vaimon työpaikalta oli löytänyt uskon, ja Tarmon vaimo Leena ystävystyi lähemmin heidän kanssaan. Tarmo seurasi läheltä keskusteluja, vaikka juominen maistui yhä. Hän alkoi lopulta oman alkoholimyrkytyksensä jälkeen tutkia lisää ”hypoteettista mahdollisuutta” Jumalasta. 

Tarmon oli vaikea löytää uskovilta vastauksia älyllisiin kysymyksiinsä. Hän asettikin kysymyksen Jumalalle: ”Jos olet olemassa, näytä kuka olet.” Hän sai peräkkäin viisi rukousvastausta, vaikka oli hyvin varma, ettei se olisi mahdollista. Myös tieteen kysymyksissä Jumala alkoi avata asioita. Muutamille Tarmo saikin myöhemmin olla apuna ja johdattaa myös älyllisesti samalle uskon ovelle. 

Tarmo oli herätyksessä mukana jo suunnittelussa, kun herätys suuntautui enemmän luterilaisen kirkon pariin ja tiloihin, kirkkoherrojen Sakari Huiman, Heikki Vaahtoniemen ja naapuriseurakunnan kirkkoherra Matti Hännisen johdolla.

Kokkolalaiset etsivät sielunsa hädässä yhä enemmän vastauksia kysymyksiin, ja kirkkoherroille tuli soittoja öisinkin. Tehdasalueella käytiin keskusteluja aiheesta ja luettiin Raamattua yövuoroissa. 

Maallikot ja seurakunta vastasivat tähän etsintään. Synnytettiin uusia raamattupiirejä kodeissa, kun tarve vastauksiin kasvoi. Illat venyivät usein pikkutunneille. Armolahjat alkoivat toimia, myös profetioita ja tiedon sanoja tuli esiin. Pian alettiin pitää Sanan ja rukouksen iltoja Kokkolan kirkossa, lopulta alueen kaikissa kolmessa kirkossa. Paikalle tultiin myös maakunnasta.

Tarmo muistelee erästä pessimististä pappia, joka ei olisi halunnut turhaan kokeilla raamattupiiriä Ykspihlajan seurakuntasalissa. ”Ei sinne kuitenkaan ketään tule”, oli asenne. Uusi piiri kasvoi muutamassa viikossa niin, että seurakuntasali oli täynnä osallistujia. 

Tarmo sai luottamusta myös Keskipohjanmaa-lehdestä, joka antoi palstan hengellisille kirjoituksille. Merkittävää kaikessa oli myös yhteiskristillisyys, sillä raamattupiireihin sekä Sanan ja rukouksen iltoihin otettiin lämpimästi vastaan myös todistajia vapaakristillisistä yhteisöistä ja kirkon eri lähetysjärjestöistä. Eri seurakuntiin päätyneet tekivät edelleen yhteistyötä kirkon tiloissa herätyksen hyväksi.

Kirkkotilatkaan eivät riittäneet

Eräs pitkään mukana ollut nainen muistelee valtavia väkijoukkoja kolmessa kirkossa. Vauhtia ja tekemistä riitti kaikille. Alkuvuosina vain miehet osallistuivat sielunhoitoon, myöhemmin naisetkin päästettiin mukaan.

Työtä riitti naisille myös keskusteluissa ja ylistyskuorossa, joka kasvoi ja jota tarvittiin yhä uusissa kokouksissa. Konsta Jylhän hengellistä musiikkia kuunneltiin ja levyjä myytiin. 

Luterilaiset seurakunnat kustansivat myös kirjasia jaettavaksi ympäri kaupunkia, parhaimmillaan 40-sivuisia, joissa oli eri todistuksia elämästä ja uskon avautumisesta. Osa sivuista oli ruotsiksi, kaksikielisessä kaupungissa. Yksi kirjanen tehtiin kokonaan ruotsiksi, ja sitä jaettiin myös Ruotsin puolella, jonne herätyksen aallot jo löivät. 

Tarmo muistelee pidetyn myös paastopäiviä ennen kirjasen jakamista postilaatikoihin, sillä Herralta kaivattiin sanan vaikutusta yhä uusiin sydämiin. 

Herra avasi myös oven laulamaan ja julistamaan erääseen ravintolaan, jonka kanta-asiakkaita oli oltu vuosia. Herätyksen ensimmäisinä vuosina Tarmo ja muita maallikoita valittiin myös seurakuntaneuvostoon, jolloin toiminnalle saatiin yhä enemmän hallinnollista tukea.

Parhaimmillaan kotien raamattupiireissä saattoi kokoontua 70 henkeä, ja kaikki Kokkolan kirkot täyttyivät etsivistä ihmisistä. Järjestettiin jopa nelipäiväisiä kokoussarjoja, joiden ohjelmasta tiedotettiin koteihin. 

Illat venyivät välillä pitkälle yöhön, kun kysymyksiä hengellisiin asioihin sateli yhä lisää. Kirkkoherrat tekivät käytännön päätöksiä ja antoivat kokousten päättämiseen kellonajat, sillä mukana oli paljon lapsiakin. Koulujen opettajat kertoivat tietävänsä, milloin kenenkin lapsen vanhemmat olivat olleet kokouksessa, kun lapsi oli aamulla koulussa kuin nukkuneen rukous. 

Herätyksen seurauksena monen elämä muuttui. Monelta katosi kiroilu. Oli yleistä, että uskovien miesten porukoissa autettiin talkoilla talojen kunnostuksissa, tuettiin holistien raitistumista, korjailtiin vaikka pesukoneita ja touhuttiin muuta käytännöllistä. Myös parannusta tehtiin. Moni päätyi pitkän ja vaikean taistelun jälkeen verotoimistoon, itse selvittämään verovilppejään jälkikäteen. Kova paikka monelle, varsinkin poliisille.

Vauhti hiipui

Mitä kaikesta jäi jäljelle, kun vauhti hiljeni noin kymmenen vuoden jälkeen, ja siitäkin on jo kauan? Kokkolan seurakuntaneuvostossa on edelleen säilynyt konservatiivinen enemmistö. Lähetystyö on jatkunut, varsinkin Venäjälle. Evankeliumin iltoja on toki eri seurakunnissa, mutta suurta tungosta ei ole. Postilaatikoihin jaetaan hyvin vähän mitään julistavaa. Myös evankeliointi kaduilla tuntuu vaikealta, herätyksestä ei ole juuri merkkejä. 

Sanotaan, että seurakunnan tulee yhdessä nöyrtyä etsimään Herraa, jotta herätys syntyy. Tuntuu, että nykyisin painamme yhdessä nöyrästi päämme lähinnä läppärimme ja kännykkämme ääressä, katsomme uusimmat striimaukset ja videot lempiseurakunnastamme ja painotamme omaa kantaamme ja tahtoamme erilaisissa nettiväittelyissä. 

Jumalan tahdon syvempään ja nöyrempään etsimiseen ja 1970-luvun kaltaisiin mersumiesten äkkikäännöksiin tarvittaisiin jo uudet taivaalliset ohjaustehosteet.

Risto Suonto

Artikkelikuva: Pienen kirjan kansi mersuherätyksen ajalta.