Suomen verotiedot julkaistaan vuosittain marraskuun alussa. Rikkaiden omaisuuden ja heidän Suomelle maksamiensa verojen seuraamisesta on tullut yhteistä kansanhuvia. Raha kiehtoo kansaa varallisuustasosta riippumatta.
Opiskelijana ja kahden lapsen äitinä oma talous huoletti. Miten ihmeessä pitää huolta perheestä, kun käytettävissä olevia tuloja on niin vähän? Yhä uudestaan huomasin hakeutuvani Vuorisaarnan talousoppien äärelle. Ei kannattanut käyttää energiaa syömisestä ja vaatteista murehtimiseen. Jeesus kannusti kuulijoitaan pyhään huolettomuuteen:
”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt. 6:34)
Vähin erin suhde rahaan muuttui. Se ei huolettanut enää niin paljon. Vuosien saatossa on käynyt päivän selväksi, ettei suhdettamme rahaan määrittele sen määrä. Uskonnolla ja kulttuurilla on huomattava vaikutus siihen, mitä ajattelemme rikkaudesta tai köyhyydestä. Ne ohjaavat usein myös sitä, miten sijoitamme, säästämme ja kulutamme.
Tiedetään, ettei raha itsessään tee onnelliseksi. Sillä on vaikutusta koettuun onnellisuuteen keskituloisuuteen saakka. Silti pääomaa viisaasti käyttämällä omaan hyvinvointiin voi merkittävästi vaikuttaa.
Rahan ohjaaminen taitojen kartuttamiseen, elämyksiin tai hyväntekeväisyyteen lisää onnen tunteita olennaisesti. Hyväntekeväisyyteen lahjoittavat ihmiset kokevat itsensä vauraammiksi siitä riippumatta, miten paljon rahaa heillä todellisuudessa on. Antaminen on maailman nopein tapa rikastua. Se muuttaa koko identiteetin.
Vanhassa testamentissa suhde rahaan kiteytyy lauseeseen: viisastu niin rikastut. Juutalaisessa kulttuurissa omaisuuden kertymistä on vuosituhansien ajan pidetty siunauksena, johon antaminen liittyy hengellisenä velvoitteena.
Omastaan lahjoittamiseen kannustetaan myös Uudessa testamentissa, sillä emme voi viedä aarteita mukanamme ajan rajan taakse:
Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. (Matt. 6:19-21)
Varallisuus on tarkoitettu muiden hyväksi tuhlattavaksi. Ja onneksi aika moni suomalainen tekee niin.
Hanna Ranssi-Matikainen
Kirjoittaja toimii parisuhdetapahtumia luotsaavan järjestön, Parempi avioliitto ry:n, toiminnanjohtajana. Hän on GLS-johtajuustapahtuman Helsingin ohjausryhmän puheenjohtaja sekä kahden aikuisen ja yhden teini-ikäisen lapsen äiti.
