Salasana unohtunut?
”Olen Afrikassa lähetystyöntekijänä.” Lyhyt, mutta ladattu lause. Sillä saa keskustelun katkeamaan ajatusten ajautuessa kristittyjen kykenemättömyyteen tehdä hyvää ilman kätkettyjä motiiveja käännyttämisestä.  En minä mielikuvista ketään moiti. Et sinäkään ilahdu, jos...
Lue uutinen
Joka kerta yleisurheilun arvokisoja seuratessa jaksan yhä uudestaan hämmästellä ja ihastella sitä, kuinka 50 kilometrin kävelijät menevät oman jaksamisensa äärirajoille ja sen yli. Jotkut kävelijät pyörtyvät matkan varrelle, osa joutuu tekemään tarpeensa housuun ja maaliviiva...
Lue uutinen
Löydätkö itseäsi koskaan siitä tilanteesta, että edessä on tiukka viikko, mutta omat eväät sen selättämiseen tuntuvat aika ohuilta? Minä löydän, ja näin kävi ihan hiljattain. Lautasella oli työntekijäpalaveria, yhteistoimintakokousta ja sokerina pohjalla partion...
Lue uutinen
Oletko huomannut, että minkä tahansa ihmisryhmän ilmapiiri muuttuu jokaisen siihen tulevan jäsenen myötä? Sen lisäksi ryhmäläisten olemus vaikuttaa myös ryhmän yksilöiden käytökseen. Sama ihminen voi olla kahden kesken aivan erilainen kuin ryhmässä. Muutos voi tapahtua parempaan tai...
Lue uutinen
Muutin Jyväskylään syksyllä 1963. Samana syksynä järjestettiin Jyväskylässä ensimmäiset maakunnalliset nuorisopäivät, joista sitten kasvoi vuosiksi vapaakirkollisen nuorison tärkein kokoontuminen.  Ajatus nuorisopäivistä oli syntynyt Erkki-papille, kuten oli tapana kutsua...
Lue uutinen
Jonotan aamuöisellä Helsinki-Vantaalla, ulkona elokuinen sumu ja kuunsirppi taivaalla. Jonotan Lähi-idässä keskipäivän +35 lämpöasteessa ja sumu on muuttunut kuin turkkilaisen saunan löylyksi. Jonotan Itä-Afrikan iltayössä ja jäljellä on enää keittonuotioiden savun tuoksu: taivas...
Lue uutinen
Otsikon lause (Joh. 3:30) aiheutti minulle nuorena uskovana melkoisia paineita. Se sai aikaan voimakasta suorittamista, yritystä karsia ja kiillottaa itseään ja lopulta syvää väsymystä ja pettymystä itseeni mahdottoman haasteen edessä. Emme kykene itseämme jalostamaan, yritys pilaantuu...
Lue uutinen
Sain tänä kesänä tilaisuuden tehdä analyysiä omasta jumalanpalvelustyylistäni. Monen kaavakkeen ja kysymyksen kautta pääsimme jyvälle siitä, olimmeko luonnostaan aktivisteja, askeetteja, esteetikkoja vai kenties naturalisteja etsiessämme uskollemme ilmausta. Jokin niiden sekoitus...
Lue uutinen