Vapaakirkon Valloittava evankeliumi -kesäjuhlille saapui juhlaväkeä varsin mukavasti jo perjantaina äärimmäisen helteisestä säästä huolimatta. Kuva: Maija Latvala
Paimenuus kuuluu kaikille ja Jumalan voi todella kokea, korostivat juhlaviikonlopun ensimmäisenä iltana Apostolien tekojen lukuja 20 ja 10 puheissaan käsitelleet Mika Tapio ja Paul Raja-aho.
Porin vapaaseurakunnan pastori Mika Tapiosta tuli paimen 9-vuotiaana. Hän kävi sunnuntaisin vanhainkodissa lukemassa isoäidilleen Raamattua ja rukoili tämän puolesta. Pian muutkin vanhainkodin asukkaat pyysivät rukousta puolestaan.
– Olin 9-vuotias sairaalapastori. Hoitajat kysyivät, saisiko pastorille olla kuppi kahvia. Paimenuus valloitti sydämeni.
Vaikka Tapiosta on sittemmin todella tullut pastori, hän korosti Valloittava paimenuus -tilaisuuden puheessaan, ettei paimenuus edellytä välineekseen virkaa, riittää että välittää.
– Olemme kaikki osa paimenuutta, pyhää perhettä ja papistoa. On kaikkien tehtävä huolehtia toisistamme, siunata ja rohkaista. Paimenuus on rinnalla kulkemista. Siinä on kyse pitkälti samasta kuin Vapaakirkon tunnuslauseessa: Läsnäoloa ja Jumalan muuttavaa voimaa.

Evankelikaalinen paimen
Mika Tapion puheen pohjatekstinä olleen Apostolien tekojen luvun 20 lopussa on Paavalin jäähyväispuhe Efesoksen seurakunnan vanhimmille.
– Hän rohkaisee ja kiteyttää, mistä paimenuudessa on kyse. Jumala kutsuu hyvin erilaisia, eri tilanteissa olevia ja eri armolahjoin varustettuja paimeniksi. Pääasia, että tietää ja kokee, mitä varten on kutsuttu ja kuka kutsuja on.
Tapio luonnehti Paavalia evankelikaaliseksi paimeneksi.
– On vaikea sanoa, kumpi oli hänelle paimenuuden ytimessä, se että saa kertoa evankeliumia uusille ihmisille, vai se, että saa opetuslapseuttaa ja juurruttaa ihmisiä Jumalaan. En osaa itsekään sanoa, kumpi on ihanampaa, kohdata uskollisesti seurakunnassa käyvä jäsen vai kokonaan uusi ihminen.
Elefantin nahka
Valloittava paimenuus ei tarkoita Mika Tapion mukaan, että työ on helppoa, voittokulkua.
– Vaikka Paavali teki työtä myös kyynelsilmin, hän ei vetäytynyt. Stressiä ja painetta tuli sekä ulkoapäin että seurakuntien vaikeiden tilanteiden vuoksi, kuten nykyisinkin. Yhteiskunnan arvomaailma on murtumassa, eikä tuo enää työtämme. Seurakunnissa voi olla vähän väkeä ja talkoolaisia. On talousmurheita, vääntöjä ja perheissä ongelmia. Tämän keskellä tulee paimentaa uskollisesti.
Tapio sai itse aikanaan hyvän neuvon: Kasvata elefantin nahka, mutta älä tukehdu sen sisälle.
– Onneksi on vertaistukea ja Pyhä Henki antaa voimaa. Paimenen on huolehdittava omasta hengellisestä hyvinvoinnistaan antamalla aikaa rukoukselle ja Raamatulle. Kenenkään palvelutyö ei ole suurempi kuin hänen rukouselämänsä. Jeesus latautui päivän haasteisiin rukoillen. Meidänkin tulee voimaantua Jumalan läsnäolosta.
Paimen saa myös nauttia.
– Jumala on puhunut minulle, että nauti matkasta, Mika. Ei kaiken pidä olla pelkkää työtä ja vaivannäköä.

Olemme ampuneet ohi
Pastori Paul Raja-Ahon Valloittava Pyhä Henki -tilaisuuden puheen pohjatekstinä oli Apostolien tekojen kymmenennen luvun kertomus sadanpäämies Korneliuksesta. Hänen talossaan koettiin jopa kymmenien ihmisten Pyhällä Hengellä täyttyminen.
– Mielikohtiani Raamatussa. Siinä kuvataan saarnaajan päiväuni. Kymmeniä Jeesusta tuntemattomia täyttyy Hengellä ja päälle järjestetään kastekokous. Tunnetko sinä todella meille lähetetyn Pyhän Hengen henkilökohtaisesti? kysyi Raja-Aho kuulijoiltaan.
Hän kokee, että aiheesta julistetaan enää harvoin vapaakristillisissä seurakunnissakaan, vaikka se on ratkaiseva. Kun Korneliuksen talossa koettiin Pyhällä Hengellä täyttyminen, se oli näkyvä ja kuuluva kokemus.
– Koska Jeesus on täällä Pyhän Hengen kautta, Henki on tärkeää oppia tuntemaan. Jos ymmärtäisimme, mitä Pyhän Hengen kaste merkitsee, seurakunnissa ei kärsittäisi, kun väki vähenee.
Raja-Ahon mukaan rohkeus julistaa ja seurakunnan kasvu tulevat Pyhältä Hengeltä.
– Rohkenen sanoa, että olemme ampuneet seurakuntina ohi.

Kokemus rakkaudesta
Paul Raja-Aho kertoi juhlapuheessaan ymmärtävänsä, että on monia Pyhän Hengen alueella traumatisoituneita. Hengellä täyttyminen kutistetaan toisinaan kielilläpuhumiseksi, vaikka pääasia on tunne Jeesuksen ja Isän rakkaudesta.
– Voit kokea Jumalan! En itse tiennyt Raamatusta juuri mitään. Rukoilimme muutaman päivän. Yhtäkkiä koin, että minua rakastetaan ja minut hyväksytään. Se oli nimenomaan rakkauden kaste, vaikka aloin ylistäessäni puhua kielilläkin. Siksi tänäänkin vanhanan miehenä todistan edessänne.
Apostolien teoissa kuvastuu alkuseurakunnan vahva yhteys Pyhään Henkeen. Henki ohjasi valintatilanteissa ja synnytti iloa.
– Pyhä Henki osoittaa Johanneksen evankeliumin mukaan myös synnin, vanhurskauden ja tuomion. Jumala ei syyllistä, mutta puhuu totuuden. Korneliuksen kodissa ei kuitenkaan vielä tunnustettu syntejä. Jos sydän vain on auki, Pyhä Henki tulee ja koskettaa.
Puheensa lopussa Raja-Aho kysyi, olisiko nyt raamattu-uskollisten seurakuntien väkimäärän vähetessä mahdollista perustaa uudelleen Apostolien tekoihin ja Pyhään Henkeen.
– Jokainen tarvitsee uutta kosketusta.
Teksti: Maija Latvala
