Kolmen kirkon kävelyllä nautitaan liikunnan ja mukavan seuran iloista. Lenkki päättyy yhteiseen kahvipöytään. Kuva: Jaakko Pihlajamäki
Neljän kilometrin yhteislenkki on hyvä tapa pitää yllä kuntoa. Samalla siunataan kotikaupungin seurakuntia.
Diakoniatyötä voi tehdä yllättävillä tavoilla. ViaDia Seinäjoki ry:n nykyinen puheenjohtaja Jaakko Pihlajamäki, on pitkän linjan maratonjuoksija. Hän alkoi olla huolissaan seniori-ikäisten liikkumattomuudesta. Sekä seurakunnassa että kirkkomme ympäristössä on monia iäkkäitä, joille tekisi hyvää hoitaa kuntoaan paremmin ja samalla saada sosiaalisia kontakteja. Pihlajamäki ideoi viikoittaisen tapahtuman, jonka nimi on ”Kolmen kirkon kävely”.
Nimensä mukaisesti reitti kulkee kolmen kirkon kautta. Matkaan sisältyy myös rukousta seurakuntien puolesta. Lähdemme vapaakirkolta, jossa siunaamme oman seurakuntamme työtä . Seuraava pysähdys on Lakeuden Ristin eli luterilaisen kirkon kohdalla. Heidän työnsä lisäksi rukoilemme kaupunkimme päättäjien puolesta, kaupungintalo kun sijaitsee vastapäätä kirkkoa.
Seuraavaksi marssimme helluntaikirkolle. Juuri samaan aikaan kävelymme kanssa heillä on käynnissä ruokajakelu. Ulkona seisoo jono ilmaisen ruuan hakijoita. Saamme siunata heidänkin diakoniatyötään.
Palatessamme vapaakirkolle meitä odottaa kahvi- ja mehutarjoilu, jonka Anne Pihlajamäki on valmistanut. Kulkemamme kävelyretken pituus on noin neljä kilometriä. Lenkki on mitä parhain aloitus keskiviikkopäivälle.
Olen pannut merkille, että kävellessä naiset puhuvat omia juttujaan omassa porukassa, kun taas miehet puhuvat keskenään heille tärkeistä asioista. Rukouspysähdyksien aikana olemme tietenkin kaikki mukana samassa hengessä.
Toivomme, että ideaa voitaisiin toteuttaa jossain muodossa muuallakin seurakunnissamme.
Teksti: Marjatta Vaismaa
