Josefina ja Miska Ryynänen hakeutuivat Suomen teologiseen opistoon toteuttamaan pitkäaikaista näkyään hengellisestä työstä. Myös seurakunnanistutukseen tähtäävästä koulutusohjelmasta on saatu käytännön eväitä palvelutehtävään.
Josefina ja Miska Ryynänen hakeutuivat Suomen teologiseen opistoon toteuttamaan pitkäaikaista näkyään hengellisestä työstä. Myös seurakunnanistutukseen tähtäävästä koulutusohjelmasta on saatu käytännön eväitä palvelutehtävään.
Josefina ja Miska Ryynänen, jotka ovat nuori aviopari Joensuusta, aloittivat opinnot Suomen teologisessa opistossa viime syksynä. Molemmilla on ollut jo pidempään vahva näky hengellisestä työstä ja halu palvella paikallista seurakuntaa. He ovat yhdessä ottaneet askeleita kohden kutsumusta. Ensimmäinen askel oli Tulisielukoulu, ja nyt ovat alkaneet opinnot teologisessa opistossa.
Miksi juuri Suomen teologinen opisto?
– Tämä tuntui kaikkein luonnollisimmilta vaihtoehdolta, kun pohdimme teologian opintoja. Opinnot yliopistossa kiinnostivat, mutta halusimme opintoja, joissa on vahva teologinen sisältö yhdessä käytännön kanssa. Opinnot teologisessa opistossa ovat vastanneet todella hyvin odotuksiamme. Välillä olen jopa yllättänyt, kuinka käytäntöön menevää opetus on ollut, toteaa Josefina.
– Nyt tavoitteenamme on suorittaa kolmivuotinen pastorityön tutkinto. Unelmoimme siitä, että voisimme yhdessä palvella sekä paikallista seurakuntaa että koko Suomea, Miska jatkaa.
Church Planting Academy
Teologisessa opistossa käynnistyi syksyllä Suomen ensimmäinen seurakunnanistuttamiseen keskittynyt koulutusohjelma Church Planting Academy (CPA). Kenno ja Jana Leierin johdolla koulutusohjelma toteutetaan monimuotokoulutuksena. Ensimmäiseen ryhmään osallistuu kahdeksan seminaarin opiskelijaa ja kolme ulkopuolista. Koulutus on avoin kaikille, jotka ovat kiinnostuneet uusien seurakuntien synnyttämisestä. Ensi syksynä käynnistyy uusi jälleen uusi ryhmä. Myös Josefina ja Miska Ryynänen ovat mukana tässä ensimmäisessä opiskelijaryhmässä.
Mitä seurakunnanistutusakatemian opinnot ovat antaneet teille?
– Church Planting Academyn aloitus osui meidän kannaltamme erittäin otolliseen aikaan. Olemme olleet mukana vajaat kaksi vuotta Helluntaikirkon uuden Loft-seurakunnan istutustiimissä Joensuussa. CPA on antanut meille uusia eväitä palvelutehtävään. Erityisesti ymmärrys siitä, kuinka voimme paremmin tavoittaa uusia ihmisiä, on vahvistunut. Lisäksi kurssilla on päässyt verkostoitumaan samanhenkisten ihmisten kanssa, ja myös vierailevat opettajat ovat olleet inspiroivia, arvioi Miska koulutuksen höydyllisyyttä.
– Lisäksi olen myös itse oivaltanut, kuinka tärkeää on, että meillä kaikilla olisi mahdollisimman paljon ystäviä seurakuntaympyröiden ulkopuolella. Vain sen kautta voimme tavoittaa uusia ihmisiä, lisää Josefina Miskan ajatuksiin.
Tulevaisuudensuunnitelmia
– Opiskelut antavat selkänojan ja turvan siihen, että saamme riittävän tiedollisen ja käytännöllisen osaamisen hengelliseen työhön. Rukoilemme ja etsimme johdatusta opintojen jälkeiseen aikaan, jotta voisimme palvella Suomessa niin paikallisesti kuin myös koko valtakunnassa. Nyt meillä on se etuoikeus, että voimme yhdessä avioparina opiskella samanaikaisesti, toteavat Josefina ja Miska Ryynänen yhdessä.
Risto Vappula
Kuva: Risto Vappula
