Salasana unohtunut?

– Tavoitteenamme on, että heti kun kirkkoon astuu sisään, näkee, että seurakunta on lapsiystävällinen. Olemme panostaneet tiloihin sillä silmällä, että lapsiperheiden on kätevää tulla, kuvailee Äänekosken vapaaseurakunnan pastori Nina Kallionvirta. 

Asenne on esimerkillinen varsinkin kun ottaa huomioon, ettei seurakuntaan nykyisin kuulu lapsiperheitä. Seurakunnassa ei ole kuitenkaan jääty passiivisesti odottelemaan, vaan vanhimmiston jäsen Leena Sarjan johdolla ja Kallionvirran tukemana on ryhdytty tekemään seurakunnasta houkutteleva lapsiperheille.

– Kerromme aina ilmoituksissamme, että lapset ovat tervetulleita. Vastuuhenkilö ja lastenhuone materiaaleineen ovat valmiudessa, ja pystymme tarpeen mukaan esimerkiksi vetämään raamatunopetuksen ja leikkimään lasten kanssa, Nina kertoo. 

Tämä matalan kynnyksen toiminta on jo saanut kiitollisen vastaanoton.

– Terveeseen seurakuntaan kuuluvat lasten äänet, Nina linjaa. 

Nina Kallionvirta on itse valmistunut Suomen teologisen opiston pastorikoulutuksesta, mutta ei ole lopettanut oppimista.

– Tykkään opiskella ja haastaa itseäni! Priorisoin elämässäni aikaa itseni ruokkimiselle muiden opetuksella. Helposti pastorin työssä ajattelu kapeutuu putkimaiseksi. Silloin tarvitaan erilaisia näkökulmia ja kunnon teologista haastamista, kuvailee Kallionvirta tarvettaan täydennyskoulutukselle. 

Hän pitää nimenomaan Suomen teologisen opiston tarjoamaa koulutusta tärkeänä myös omaan kirkkoon identifioitumisen kannalta.

– Vau, meillä on näin hyvää ja tervettä opetusta ja omaa teologiaa! kuvailee Nina kokemustaan täydennyskoulutukseen osallistumisesta. Hän kertoo kokevansa tervettä ylpeyttä omasta kirkosta ja halua kehittyä sen mukana.

Suvi Kankkunen

Kuva: Nina Kallionvirta