Seija Haapsaari syntyi 11.2.1941 Vesilahdella. Hän vietti lapsuutensa Kangasniemellä, jossa tuli uskoon 14-vuotiaana ja sai myös lähetyskutsun niihin aikoihin.
Ennen lähtöään Taiwanille Seija toimi evankelistana muun muassa Pieksämäellä. Hän suoritti kieliopinnot Englannissa ja valmistui siellä myös kätilöksi. Vapaakirkon Saarnaajakoulun Seija kävi vuosina 1969–1971.
Lähetystyössä Taiwanilla
Seija oli Vapaakirkon lähettinä Taiwanilla 1.10.1972–8.3.1985. Lähettävinä seurakuntina olivat Lappeenrannan, Saarijärven ja Varkauden vapaaseurakunnat. Tehtäviin kuului erityisesti työ nuorten ja opiskelijoiden parissa, englannin kielen opettaminen ja raamattutunnit opiskelijoille. Henkilökohtaiseen evankeliointiin oli hyvät mahdollisuudet, ja Seija tavoitti työnsä kautta paljon opiskelijoita.
”Työni on ollut kylvötyötä”, kirjoittaa Seija eräässä artikkelissa. ”Herran ajalla se itää ja kasvaa ja lopulta kantaa sadon taivaan aittoihin.”
Elinikäinen oppija suoritti lukionkin aikuisiällä
Taiwanilta paluunsa jälkeen Seija opiskeli apuhoitajaksi ja työskenteli Jyväskylän lähellä Puuppolassa sijaitsevassa Kolun vanhainkodissa ja hoivasairaalassa eläkkeelle jäämiseensä saakka. Hänen kiinnostuksestaan jatkuvaan opiskeluun ja haluunsa kehittää taitojaan on hyvänä osoituksena hänen suorittamansa ylioppilastutkinto erinomaisin arvosanoin vuonna 1996.
Läheisen ystävänsä, opettaja Sara Fagerlundin mukana Seijalle syntyi myös hyvä yhteys Kiponniemeen, missä hän toimi kurssiemäntänä Eläkeläisten Raamattupäivillä.
Seija vietti viimeiset vuotensa Veteraanitalossa Jyväskylän Palokassa ja sen jälkeen syksystä 2017 alkaen Viitakodin palvelukodissa. Tapasimme Seijan kanssa viimeisen kerran helmikuun lopulla. Meillä oli Viitakodilla käydessämme tapana mennä Seijan kanssa ”ravintolapuolelle” syömään. Lounaan jälkeen tulimme Seijan viihtyisään huoneeseen. Katselimme valokuvia Seijan lapsuudesta, opiskeluajoilta Englannista, Vapaakirkon Saarnaajakoulun ajoilta, lähetystyöstä Taiwanilla ja monilta eri maihin kohdistuvilta lomamatkoilta. Ihailimme yhä uudelleen huoneessa olevia kauniita esineitä ja kuvia. Lauloimme ja rukoilimme yhdessä.
Läsnäoloa sairaudesta huolimatta
Etenevä muistisairaus toi vähitellen omat haasteensa vuorovaikutukseemme. Usein kuitenkin koin mieheni kanssa, että saimme kohdata Seijan jopa entistä läsnäolevammalla tavalla. Sanoja ei tarvittu paljon. Oli vain läheisyys, katse, hymy ja kosketus. Koin todeksi jostain lukemani lauseen: ”Sellaista muistisairasta ei ole, joka ei ymmärrä.”
Viimeisiin kohtaamisiin saakka Seija tunsi meidät ja ystävänsä Olavi ja Aija
Rintalan, jotka olivat erityisasemassa Seijan mielessä.
”Missä minä olisin ilman Oskua ja Aijaa”, hän usein totesi tavatessamme.
Rintalat auttoivat Seijaa viimeisten vuosien aikana kaikkien asioiden hoidossa. He osallistuivat hänen kanssaan erilaisiin musiikki- ja virkistystapahtumiin ja vierailivat Sara-ystävän luona.
Pirjo Eriksson
Seija Haapsaari haudattiin Kangasniemen hautausmaalle. Hautaan siunaamisen suoritti pastori Olavi Rintala.
Artikkelikuva: Seija Haapsaari vuonna 1976. Kuva: Haapsaaren kotialbumi
