Salasana unohtunut?

Suomen Vapaakirkon hallitus päätti (28.3.2020) seuraavista toimenpiteistä liittyen kesäkuun 2020 valtakunnallisiin tapahtumiin:

  1. Kesäkuun alkuun suunniteltu Tulisielu-konferenssi Kiponniemen toimintakeskuksessa perutaan.

  2. Kesäkuun puoleen väliin suunniteltu Junnudynis-leiri Espoossa siirretään syksylle 2020.

  3. Kesäkuun lopulle suunniteltu Toivon Festivaali -kesäjuhlaviikko (23.–28.6.) perutaan halli- ja Teopolis-tapahtumana ja toteutetaan soveltuvin osin verkkotapahtumana internetin välityksellä. Verkko-ohjelmista ilmoitetaan myöhemmin, kun sellaisten käytännön mahdollisuudet on selvitetty. 

  4. Pienistä tapahtumista antavat lisätietoja tapahtuman järjestäjät. Seuraa Vapaakirkon toimialojen tiedotusta ja nettisivuja.

Perustelut muutoksille:

  1. Terveydenhoitoviranomaisilta ja valtiovallalta saadut Covid-19-virusepidemian ennusteet viittaavat epidemian jatkumiseen myös kesäkuuhun. Siinäkin tapauksessa, että epidemian huippu ajoittuisi toukokuulle, virustaudin tarttumisvaara on edelleen todellinen kesäkuussa. Eri puolilta Suomea osanottajia kokoavien tapahtumien toteuttaminen ei todennäköisesti olisi turvallista. Emme tahdo saattaa osanottajia, varsinkaan riskiryhmään kuuluvia, tarpeettomasti tartuntavaaraan. 

  2. Kesäkuun tapahtumien valmistelut ja käytännön järjestelyt ovat vaikeita elleivät mahdottomia toteuttaa nykyisenä epidemiarajoitusten aikana. Vaikka rajoituksia purettaisiinkin ennen kesäkuuta, aika ei enää riitä valmistautumistyöhön.

  3. Junnudynis-leirin osanottajien ikäjakauma mahdollistaa tapahtuman siirtämisen esimerkiksi koulujen syyslomien aikaan.

Tulisielu-konferenssi ja Junnudynis-leiri ovat Suomen Vapaakirkon nuorten (SVN) järjestämiä tapahtumia. Toivon Festivaali -kesäjuhlaviikon järjestämisvastuu on Suomen Vapaakirkolla kaikkien toimialojensa ja seurakuntien kanssa.

Tapahtumat 1.7. alkaen toteutetaan normaalisti. Esimerkiksi heinäkuussa Kiponniemessä järjestettävien seurakuntakoululeirien valmistelut jatkuvat. Toki virusepidemian tilannetta ja ennusteita seurataan tarkasti ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan tarpeen vaatiessa.

Tiedotteet julkaistaan Suomen Vapaakirkon ja Viikkolehden verkkosivuilla (www.svk.fi, www.svl.fi) ja Suomen Viikkolehdessä. SVN tiedottaa verkkosivuillaan: www.vapis.fi.

Elämme hyvin poikkeuksellisia aikoja. Tiedämme kuitenkin, että maailman tilanne viruspandemiankaan osalta ei yllättänyt kaikkivaltiasta Jumalaa. Voimme rohkeasti ja luottavaisesti turvautua häneen ja uskoa, että kun rukoillen etenemme ja elämme, hän johdattaa meitä ja on koko ajan kanssamme. Jumalalla on varmasti myös tällaista aikaa varten hyvä suunnitelmansa, jota saamme hänen ominaan toteuttaa.

Nyt on evankeliumin kertomisen ja lähimmäisten palvelemisen aika! Nyt on aika rukoillen pyytää ideoita ja uusia tapoja, joilla voimme Herraamme palvella! Tällaisia hyviä uutisia olemme jo kuulleetkin seurakunnista ja voimme yhdessä iloita niistä.

Tampereella 30.3.2020

Hannu Vuorinen                                       Tommi Koivunen

kirkkokunnanjohtaja                                nuorisotyönjohtaja