Salasana unohtunut?

Käsiini osui kirpparilta pieni kirja. Kirjan tekijä on Jabez Bunting Dimbleby, ja kirjan nimenä on Uusi aika on lähellä, ennustukset viimeisistä ajoista.

Dimblebyn mukaan Jeesus palaa maan päälle 1.4.1898. Kaiken lisäksi hän on ennustuksestaan vuoren varma ja jopa haastaa lukijaa kritisoimaan laskelmiaan. Nyt tiedämme, että hänen laskelmansa menivät täysin pieleen.

On kuitenkin varmaa, että tämä Tampereella kustannettu käännöskirja on ollut myös vapaaseurakuntalaisten tiedossa. Kuitenkaan tämä ilmiö ei ole saanut jäsenluettelon mukaan aikaan muuttoaaltoa seurakunnasta.

Suomen Viikkolehti ei kommentoi kyseistä ennustelijaa lainkaan. Yhdessä lehdessä vain viitataan maailmanlopun odotuksen epäterveyteen (17.3.1898). Tämä tarkoittanee sitä, että vapaakirkolliset olivat jo tuolloin varsin tervejärkistä porukkaa, eivätkä lähteneet mukaan kaikkeen hömpötykseen.

Luetteloituja ennustuksia

Aiheen innoittamana katsoin Wikipediasta, mitä siellä kerrotaan maailmanlopun ennustuksista. Siellähän olikin pitkä luettelo aikojen alusta alkaen. Luettelossa on 184 ennustusta.

Jaoin ennustukset ajankohdan mukaan jaksoihin sekä seuloin niistä kristillisin vaikuttein tehdyt ennustukset sekä muut. Muissa on muun muassa avaruuden kappaleiden törmäysten pelkoa, ruton, ufojen tai ydinsodan pelkoa. Joskus nämä muut aiheet liitettiin kristilliseen tematiikkaan.

Wikipediassa olleiden ennustusten lisäksi otin mukaan kolme ennustusta, joihin olen törmännyt: Dimblebyn ennustus, Mellerin Har Magedon ennustus sekä yksi 20 vuotta eteeni tullut ennustus, että Jeesus palaa Clintonin hallitusaikana.

En väitä, että analyysini olisi kovin tarkka, mutta suuntaa antava se saattaa olla. Tässä mukana olevien lisäksi on varmasti lukematon määrä luetteloimattomia ennustuksia.

Selvästi kristillisistä motiiveista kumpuavia ennustuksia tässä aineistossa on 73 % ja muista motiiveista nousevia 27 %.

Ennen Kristusta annetut maailmanlopun ennusteet ovat ymmärrettävästi muita kuin kristillisistä motiiveista nousevia. Montanolaisten ennustukset olivat ensimmäisiä kristillisiä 100-luvulla. Vuoteen 1000 mennessä oli julkistettu yhteensä 14 kristillispohjaista ennustusta. Muista ennustuksista ei tuolta ajalta taida olla tietoa.

Vuoden 2000 rumputuli

Vuodesta 1000 eteenpäin on yllä olevassa taulukossa jako kristillisten ja muiden ennustuksien kesken.Vaikka tämä taulukko ei missään tapauksessa ole täydellinen eikä ongelmaton, antaa se muutamia kiintoisia näkökulmia.

Ensinnäkin vuonna 2000 näkyy median rumputuli, joka osaltaan on provosoinut ihmisiä näkemään ja kuulemaan harhoja. Yhdessä vuodessa on saatu julki enemmän ennustuksia kuin viidessäsadassa vuodessa vuosina 1 000–1 500. 

Kysymys on nimenomaan julkistamisesta. Ihmisten päissä on saattanut olla tuhat vuotta sitten yhtä paljon pelkoja, mutta ne ovat jääneet pään sisälle tai hyvin pienen piirin tietoon. Nykymedia tekee kaikesta viihdettä ja taloudellista toimintaa. Sillä ei ole väliä, kuinka moni näissä rattaissa hurahtaa raiteiltaan.

Toinen ehkä merkittävä havainto on se, että vuoden 2000 jälkeen ovat kristillisesti motivoidut ennustukset selvästi vähentyneet. Aika näyttää, miten tämä trendi jatkuu.

Kolmas havainto on 1800-luvun kristillispainotteisuus, joka todellisuudessa jatkui vielä ensimmäisen maailmansodan yli. Tuo aika oli suuren murroksen aikaa, jota leimasi teollistuminen ja sitten 1900-luvun alussa massiivinen sota. Ihmiset olivat hädissään. Mielenkiintoista on sekin, että juuri tänä aikana ilmestyi teologisten teorioiden joukkoon oppi ylöstempauksesta ennen vaivan aikaa.

Ennustelu perustuu pelkoon

Taulukosta puuttuu viimeisin maailmanlopun ennustaminen: ilmastonmuutos ja ekokatastrofi. Erona kaikkeen edellä esitettyyn on se, että aikaisemmat ennustukset ovat joko yksittäisten ihmisten tai pienten ryhmien tekemiä. Nykyiset ennustukset ovat valtioiden ja kansainvälisen median toimintaa. Ennustusten päämäärä on tärkeintä: ihmisen on pelastettava maailma ja ihminen.

Ajankohdasta riippumatta kaikkinainen ennustelu perustuu pelkoon. Ihminen pelkää kuolemaa yli kaiken muun. Hän ei tokikaan sitä myönnä, mutta asia ei kieltämisestä miksikään muutu. Aina isojen kriisien ja katastrofien aikaan ihmiset ovat ennustelleet maailmanloppua, kristityt omina versioinaan ja muut ominaan.

Tapio Kangasniemi

Lähteet:

Wikipedia

Dimbleby, Jabez B., Uusi aika on lähellä, ennustuksia viimeisistä ajoista, Tampere 1897

Suomen Viikkolehti 17.3.1898 (myös kuva)